#Sekasin - Miltä Vähemmistö Stressi Näyttää & Tuntuu?

#Sekasin -kampanja – Vähemmistö Stressi

Toissa viikolla tunsin maailman tuskan harteillani. Tunsin sisäistä kipua, häpeää ja pelkoa. Minusta tuntui, että voisin purskahtaa itkuun minä hetkenä tahansa. Työt kuitenkin odottivat ja arki rullasi. Minua oltiin pyydetty mukaan osallistumaan Sekaisinchat -kampanjaan, jossa tarkoitukseni oli jakaa omia ajatuksiani vähemmistö stressistä. Tämän kampanjan videon kuvaus sattui osumaan juuri tälle samalle tunteikkaalle viikolle.


Kuvaus päivänä olin henkisesti ja fyysisesti loppu. Omassa henkilökohtaisessa elämässä tapahtui paljon ja olin tehnyt paljon itsetutkiskelua kyseisellä viikolla. Nämä kasvukivut ovat videolla vahvasti läsnä. Harjoittelen edelleen tunteiden pukemista sanoiksi, mutta haavoittuvaisuuden nimissä päätin jakaa videon kokonaisuudessaan sen raa'assa muodossa. Ei editointia tai kiillotusta. Vain minä ja tunteeni. Loppujen lopuksi haavoittuvuus tarkoittaa astumista tietämättömään. Asioiden tekemistä, kun emme voi hallita niiden lopputulosta. Kyse on epätäydellisyytemme omaksumisesta. Tämä jos jokin on suurin osoitus rohkeudesta.


Tunteiden kirjo

Tällaisina hetkinä olen erittäin kiitollinen tukiverkostosta. Se ei kuitenkaan poista kipua, häpeää tai pelkoa. Loppujen lopuksi monet asiat, monet tunteet voivat elää samassa tilassa. Itserakkaus ja oman arvon löytäminen lähtee meidän jokaisen sisältä. Läheiset voivat vain olla tukena matkassa. Tänä päivänä olen ylpeä siitä, että uskallan entistä useammin jakaa pimeät hetkeni muiden kanssa. Yritän muistaa mitä Brené Brown sanoo rohkeudesta, yhteydestä, rakkaudesta, kuulumisesta ja ilosta - haavoittuvuudesta. Ne ovat ihmisyyden elinehto.


Mitä ovat olleet hetket, jolloin olet ottanut vastaan haavoittuvuuden?


Ylen Toisen kanavan Sekasin-kampajna, käsittelee vähemmistö stressiä. Tutustu lisää aiheeseen tai kampanjaan Ylen Toinen kanava Youtube-kanavalla tai Sekasin-chat nettisivuilla.